|
Suomalaisen Voimisteluseuran seuraperheen SVS ja SVS Espoo ovat Suomen suurimpia rytmisen voimistelun seuroja. Nuorin seura SVS Vantaa on liittynyt mukaan vuonna 2006.
Tarjoamme monipuolista liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille Espoon, Helsingin sekä Vantaan alueilla. Osallistumme aktiivisesti kilpailuihin, leireille, näytöksiin.
SVS-seuroissa löytyy vaihtoehto kaikentasoiselle rytmisen voimistelun harrastamiselle - meillä voi voimistella omaksi ilokseen rauhallisella tahdilla tai tavoitteellisesti SM- ja kansainvälisellä tasolla.
SVS-seurat ovat itsenäisiä ja juridisesti erillisiä yhdistyksiä omine johtokuntineen ja toimijoineen. Seurat tekevät tiivistä yhteistyötä yli kuntarajojen rytmisen voimistelun toiminnan ja olosuhteiden kehittämiseksi Suomessa. Seuroilla on myös kansainvälistä toimintaa kilpailujen ja leiritysten muodossa. Seurat toimivat Suomen Voimisteluliitto Svoli ry:n alaisuudessa.
|
|
|
Näyttämällä maksettua kausi- tai kuukausimaksukuitteja TAI UUTTA JÄSENKORTTIA saat alan parhaista liikkeistä alennuksia tietysistä tuotteista. Varmista aina alennusprosentit asiakaspalvelijalta ennen ostoa.
UUDET JÄSENKORTIT TULEVAT JAKOON SYYSKUUN 2009 AIKANA!
|
|
|
Piruetti
Välineistä ja vaatehankinnoista alennusta 10 %.
Vuoden 2009 alusta Piruetti haluaa seuran jäsenkortin nähtäväkseen ennen alennuksen myöntämistä. Siihen asti ota maksettu kausi- tai kuukausimaksukuitti mukaan, jolla vahvistat jäsenyytesi.
|
|
|
Gymnastica
Kaikkea rytmiseen voimisteluun liittyvää, tuotteita, välineitä ja asusteita. Varmista alennusprosentti liikkeessä. Mil'anon rytmisen kilpa-asuja myös erikoistilauksena.
Ota maksettu kausi- tai kuukausimaksukuitti mukaan, jolla vahvistat jäsenyytesi.
|
|